23.05.2016
Bindex:lle aukesi Amerikan markkinat!
Kuopiolaisen lääkintälaitevalmistajan Bone Index:n, maailman ensimmäinen taskukokoinen osteoporoosin diagnosointilaite, Bindex®, on saanut myyntiluvan Yhdysvaltoihin. Myyntiluvan myönsi Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA).
Osteoporoosi aiheuttaa noin kaksi miljoonaa luun murtumaa Yhdysvalloissa vuosittain. Nämä aiheuttavat noin 19 miljardin dollarin kokonaiskustannukset. Asiantuntijat ovat arvioineet että kulut tulevat kasvamaan jo lähivuosina 25 miljardiin dollariin. Yksi suurimmista ongelmista on heikko diagnostiikan saatavuus, koska luuston tilaa tutkitaan lähinnä vain isommissa sairaaloissa tilaa vievillä DXA-röntgenlaitteilla.
”FDA-prosessi oli erittäin haastava, mutta maailman huippuluokan henkilöstöllä ja erittäin vankalla tutkimusnäytöllä pystyimme viemään prosessin läpi alle vuodessa. Tästä voisi ottaa pörssiyhtiötkin mallia.” kertoo Teknologiajohtaja Janne Karjalainen.
”Äskettäin Osteoporosis International:ssa julkaistussa artikkelissa* osoitettiin hienosti miten kansainvälistä murtumariskilaskuria (FRAX®) ja Bindex-mittausta voidaan käyttää yhdessä lääkitystä tarvitsevien potilaiden löytämiseen. Tämä on erittäin tärkeää sillä arviolta 75% osteoporoosipotilaista on ilman diagnoosia ja tarvittavaa hoitoa.” toteaa professori Heikki Kröger. Tällä hetkellä Bindex- menetelmää on tutkittu yli 2000:lla potilaalla Suomessa ja Yhdysvalloissa.
”Käymme koko ajan neuvotteluja globaaleiden Yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden kanssa yhteistyöstä. FDA-lupa on erittäin iso asia ja sen johdosta hienoja asioita tulee tapahtumaan tämän vuoden aikana koska Yhdysvallat on maailman suurin tämän alan markkina” sanoo Toimitusjohtaja Ossi Riekkinen hymyillen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ossi Riekkinen, ossi.riekkinen@boneindex.fi, +358 50 3632797, www.bindex.fi
Professori Heikki Kröger, heikki.kroger@kuh.fi, 017-172 602
*Karjalainen et al. ”New method for point-of-care osteoporosis screening and diagnostics,” Osteoporosis International 2016 Mar;27(3):971-7.
‹ Takaisin uutiset sivulle